Reelinkikatu 2 A 19, Saunalahti, Espoo

Lumo-verkkokaupan asunnot ovat heti vuokrattavissa suoraan verkosta. Vuokrasopimus solmitaan maksamalla ensimmäisen kuukauden vuokra. Muuttamaan pääset heti ilmoitetun vapautumis- tai valmistumisajankohdan jälkeen.

Vuokraa tämä uniikki, tilava yksiö kodiksesi

Tämä koti sijaitsee talon kulmauksessa ja soveltuu myös kaksin asumiseen. Ikkunat ja näkymät avautuvat kahteen ilman suuntaan; sisäpihalle ja metsikköön. Reilunkokoisessa eteisessä mahdollisuus lisäkomeroille, lipastolle tai hyllykölle. Kodin saat kalustettua vaivattomasti, koska makuusoppi on erikseen ja oleskeluun ja ruokailuun jää omaa tilaa. Kaakeloidussa, vaaleassa pesuhuoneessa myös pesukoneelle tilavaraus. Ei parveketta. Autohallipaikkoja 50 €/kk vuokrataan talon alakerroksista.

Reelinkikatu 2

Reelinkikatu 2:een loppusyksystä 2018 valmistuvat 59 Lumo-kotia sijaitsevat nuorekkaassa Saunalahdessa, meren läheisyydessä ja hyvien kulkuyhteyksien sekä palveluiden äärellä.

Näyttävästä talosta löytyy asuntoja erilaisin pohjaratkaisuin aina yksiöistä neliöihin. Lähes kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke ja kahden ylimmän kerroksen osassa kolmioita on jopa kaksi suurta parveketta. Asuntojen pintamateriaaleissa vuorottelevat raikkaan valkoinen ja graafinen harmaa, lattioissa on kauniin sävyinen tammilaminaatti. Keittiövarusteisiin kuuluu astianpesukone, lattialiesi ja joko jääkaappipakasti tai erillinen jääkaappi ja pakastinkaappi. Kylpyhuoneissa on suihkuseinä sekä pyykinpesukoneliitäntä ja varaus päällekkäiselle kuivausrummulle.

Talossa on asukkaiden käyttöön pesula ja kuivaushuone, sauna sekä Lumo-kerhohuone, jossa on keittiö- ja wc-tilat. Pihakannen alaisesta pysäköintihallista löytyy yhteensä 44 autopaikkaa ja 4 moottoripyöräpaikkaa kahdesta kerroksesta. Talon autohallin 2. kerroksessa on lisäksi kaksi liiketilaa. Sisäpihalla on asukkaiden iloksi viihtyisä oleskelu- ja leikkialue.

Tutustu tarkemmin Reelinkikatu 2:n markkinointimateriaaleihin.

Tutustu tarkemmin myös viereisen Saunalahdenkatu 2:n uutuuskoteihin .

Laajakaistayhteys sisältyy vuokraan ja lemmikit ovat tervetulleita. Vesimaksu on 18e/hlö/kk.

Talo on savuton. Tupakointi asunnoissa, parvekkeilla ja talon yhteistiloissa on kielletty. Tupakointipaikka löytyy piha-alueelta.

Lumo-asukkaana saat enemmän

Olemme turvallinen ja luotettava vuokranantaja, joka tarjoaa asukkailleen parasta mahdollista vuokra-asumista ja asumisen palveluita. Lue lisää Lumo-palveluista.

Talon tiedot

Uudiskohde! Rakennus valmistuu 1.10.2018.

Rakennustyyppi Kerrostalo

Rakennusvuosi 1.10.2018

Energialuokka C

Antennijärjestelmä Kaapeli-TV (DVB-C): DNA

Talon yhteiset tilat

Sauna, pesutupa Pesutupa samassa rakennuksessa., kuivaushuone, kerhohuone, pyörävarasto, irtainvarasto, väestönsuoja

Tiedätkö jo Lumo-verkkokaupan tyytyväisyystakuusta?

Tyytyväisyystakuu tarkoittaa, että voit peruuttaa asunnon vuokrasopimuksen kuluitta jos se ei vastaa siitä esitettyjä kuvia tai ennakkokuvausta.

Tutustu tarkemmin

Saunalahti

Merellisissä maisemissa sijaitseva Saunalahti on nuorekas ja kehittyvä asuinalue Länsi-Espoossa. Alue sijaitsee Kauklahdenväylän länsipuolella, kävelymatkan päässä merenrannasta. Saunalahdessa on hyvät kulkuyhteydet muualle Espooseen ja Helsinkiin. Alueelta löytyy koulu ja ruokakauppa, kattavammat palvelut sijaitsevat parin kilometrin päässä Kivenlahden keskustassa. Läheinen merenranta tarjoaa viihtyisät ulkoilumahdollisuudet ja Kivenlahden satamaan on parin kilometrin matka.

Tiedot perustuvat Fonecta:n tarjoamaan dataan.
Etäisyydet palveluihin on mitattu kartalla linnuntietä.